Teksti perustuu Itä-Hämeessä 3.9.1998 julkaistuun Mauno Laakson artikkeliin apteekin 200-vuotisesta historiasta


Apteekin perustamisesta Heinolaan oli 4.9.1998 kulunut tasan 200 vuotta. Se on mille hyvänsä yhtäjaksoiselle toiminnalle merkittävä saavutus, mutta erityisesti, kun yhteiskunnan perusrakenteetkin, kaupunki ja seurakunta, ovat paljon nuorempia. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan kuluneiden kahden vuosisadan aikaisia apteekin vaiheita Heinolassa ja apteekkien kehitystä yleisemminkin.

Apteekkien varhaishistoria

Sairauksien parantaminen perustui Ruotsi-Suomessa vielä 1600-luvulle tultaessa paitsi taikuuteen, monen kirjavien aineiden ja aineksien käyttöön. Tiedon lisääntyessä alettiin lääkintää ohjata ammatillista koulutusta saaneiden henkilöiden tehtäväksi. Koko valtakuntaa koskeviksi vahvistettiin 30.10.1688 joitakin vuosia aiemmin perustettua Tukholman Collegium Medicumia koskevat erioikeudet. Näissä annettiin apteekkien hoidosta yksityiskohtaiset ohjeet ja velvoitteet. Samalla erotettiin selkeästi lääkärien ja apteekkarien tehtävät toisistaan. Pohjanlahden itäpuolelle - Suomeen - perustettiin ensimmäiset apteekit Turkuun ja Viipuriin v. 1689. Sisämaahan saatiin ensimmäinen apteekki Hämeenlinnaan v. 1753 ja Kuopioon v. 1777. Kolmantena sisämaan apteekkina olikin sitten jo Heinolan maaherran asuinpaikalle - residenssiin v. 1798 perustettu. On selvää, että laajat alueet maasta ja suuri osa väestöstä eivät silloiset liikenneolot huomioon ottaen olleet vuoden 1688 säännöksistä huolimatta vielä pitkään aikaan yhteisen lääkekaapin piirissä, mutta alku oli saatu, ja maan muutamien harvojen sairaaloiden läheisyydessä oli jo apteekki 1700 -luvun loppuun tultaessa.

Heinolan apteekki perustetaan

Maaherran muuttaessa Heinolaan oli täällä vain vaatimatonta talonpoikaisasutusta ja lähitienoilla joitakin kartanoita. Läänin lääkintäolot oli järjestettävä alkutekijöistä lähtien.
Maaherra Ramsayn aloitteiden seurauksena saatiin piirilääkäri, ja lääninsairaala valmistui v. 1799. Apteekkikin puuttui, mutta sen saamiseksi oli jo v. 1796 julkaistu valtakunnan lehdissä kuulutus, jossa luvattiin tulevalle apteekkarille vapaa tontti ja viljelysmaa sekä lisäksi oikeus harjoittaa sekatavarakauppaa apteekin yhteydessä. Ilmoituksen perusteella saatiin apteekkari ja kanta-apteekki alkoi toimintansa.
Tuleva apteekkari Elias Falck muutti kirkonkirjojen mukaan jo v. 1795 Loviisasta Heinolaan. Ennakoiko hän seuraavana vuonna kuulutettua tointa, ei ole tiedossa, mutta joka tapauksessa hän sai oikeudet apteekin pitoon syyskuun 4. päivänä v. 1798.

Falckin kotipaikaksi on kirjattu Kolmio-kortteli eli nykyisen kirjaston alue. Vuosina 1800-1811 on lääninapteekkari Falckin omistamaksi merkitty Pelto-korttelissa ollut tontti No 22 nykyisten Tori- ja Koulukatujen kulmassa. Apteekin sijannista ei ole täsmällistä tietoa, mutta apteekkari Falckin asuessa jatkuvasti Kolmio-korttelissa, ei ajan käytännön huomioon ottaen, apteekkiakaan ole voinut olla muualla kuin nykyisen kirjaston tontilla.

Lehtikuulutuksen mukaisesti apteekkarin käytössä oli kaksi tynnyrinalaa - noin hehtaari - viljelysmaata, josta ei peritty maksuja. Maa oli  tärkeää, koska suuri osa lääkkeiden aineksista saatiin itse kasvatetuista tai kerätyistä yrteistä. Residenssin tilien perusteella on todennäköistä, vaikka ei varmaa, että Falck harjoitti myös luvattua sekatavarakauppaa.
Falck hoiti apteekkiaan vajaat viisitoista vuotta kunnes kuolema kohtasi vielä alle 40-vuotiaan apteekkarin 18.8.1813. Puolessatoista vuosikymmenessä oli apteekki residenssin muun toiminnan ohella selviytynyt alkuvaikeuksista, maa siirtynyt Ruotsin kuninkaan alaisuudesta autonomisena Venäjän keisarin valtaan ja Falck itse avioitunut kahdesti.

Mitä tarkoitti kanta-apteekki?

Ennen vuotta 1837 perustettujen apteekkien nimissä on esiintynyt etuliite "kanta-". Kun apteekkeja oli hyvin harvassa, kuvaa nimike hyvin niiden asemaa paikkakunnalla. Oleellisin asia käytännössä on ollut se, että kanta-apteekkeja on voitu myydä ja periä reaalioikeuksina. Uusi omistaja tosin joutui suorittamaan erillisen apteekkitutkinnon ennen kuin hän voi täysin valtuuksin ryhtyä tointaan harjoittamaan. Tämä erillistutkinto poistettiin viime vuosisadan lopulla, jolloin katsottiin, että proviisorin tutkinto kattaa kaikki tarvittavat tiedot. Voimassaolleessaan tutkintovaatimus ehti kuitenkin vaikuttaa Heinolassakin, kun proviisori Rothman ei onnistunut tutkintoa suorittamaan ja joutui tämän vuoksi myymään pari vuotta omistamansa apteekin.

Kun kanta-apteekkeja lakattiin perustamasta, tulivat käyttöön ns. henkilökohtaiset oikeudet, jotka olivat edelleen myytäviä. Vuoden 1883 jälkeen olivat vuorossa nykytyyppiset, hakemuksesta saatavat apteekit.

Kehitys on siis johtanut viranomaisvalvonnan aikaistumiseen; kanta-apteekkien omistajille pidetyistä tutkinnoista on siirrytty säädetyn pätevyyden omaaville avoimeen hakumenettelyyn. Asia erikseen on, että edelleen käydään kauppaa toimivan apteekin varastosta yms. vaikka oikeudet eivät enää ole kaupan.


Apteekinpelto

Apteekin perustamista valmisteltaessa oli apteekkarille luvattu mm. viljelysmaa korvauksetta. Ensimmäinen apteekkari oli tahallisesti tai tahattamasti ymmärtänyt väärin tarkoituksen koskapa oli - seuraajansa valitusten mukaan - myynyt palstan jollekin ulkopuoliselle ja apteekkari Streng joutui käräjöimään saadakseen maan taas apteekin käyttöön.
Kun Heinolan kaupunki perustettiin, sisällytettiin perustuskirjaan myös säännös yrttimaasta: "Kaupungille lahjoitetusta maasta annettiin kaksi tynnerinalaa lääkitysyrttien kasvattamiseksi. Nämä kaksi tynnerinalaa, joiden nautinnosta ei mitään ulostekoa kaupungille makseta eivät saa apoteekin pidännöstä erottaa". Maa siis annettiin korvauksetta käyttöön, mutta jäi kaupungin omistukseen. Vastaavanlainen säännös sisältyi useampien lahjoitusmaalle perustettujen kaupunkien perustamiskirjoihin.
Miksi viljelysmaa oli niin keskeinen? Vastaus on yksinkertainen: lääkekasvien viljelyyn. Suuri osa silloisista lääkeaineista oli kasveista peräisin ja luonnosta keräilyn lisäksi tarvittiin viljelyä. Kasvien "jatkojalostusta" varten kuului apteekin tiloihin kuivausvarasto, koska tuoreita kasveja oli vain osan kesäajasta saatavilla. Nykyäänkin on käytössä useita lääkeaineita, jotka ovat alunperin kasvikunnasta, mutta valmistetaan nyt synteettisesti.

Lääketeollisuuden kehittyessä väheni kasvimaan merkitys sekä meillä että muualla. Sota-aikana lienee peruna ollut monen apteekinpellon tärkein kasvi. Heinolan apteekkia varten varattu pelto sijaitsi residenssin ja myöhemmin kaupungin luoteisreunalla.

Alueen käyttö joutui uuteen tarkasteluun, kun valtio etsi seminaarin puutarhalle uutta paikkaa. Neuvottelujen jälkeen silloinen apteekkari Eskil Harlas suostui luopumaan apteekkiin liittyvästä oikeudesta sovittua 200 000 markan korvausta vastaan. Lääkintöhallitus - muinaisen Collegium Medicumin jälkeläinen - hyväksyi sopimuksen marraskuussa 1959 ja pelto oli lopullisesti erotettu apteekinpidosta. Luopumiskorvaus siirtyi maan saajan eli valtion maksettavaksi. 

Uusin vaihe alueen käytössä tapahtui, kun Jyränkölä alkoi rakennuttaa paikalle toista palvelutaloaan ja entinen apteekinpelto oli muuttunut asemakaavassa tonttimaaksi sekä omistajakin taas vaihtunut.

 

Lisätietoja